LähiTapiola Rahoitus korjasi sivuston konversio-ongelmat käytettävyystutkimuksen avulla
Käytettävyystutkimus onnistuu paikantamaan verkkosivustolta konversion esteet, jotka voivat jäädä monilta organisaatioilta huomaamatta.
Mitä tehdä, kun käyttäjät eivät enää palaa verkkosivustolle? Toimiiko verkkosivusto kuten sen pitää? Joitakin ongelmia varmasti on, mutta mitkä niistä ovat oikeasti kriittisimpiä?
LähiTapiola Rahoitus halusi ratkaista tällaiset kysymykset tutkittuun tietoon perustuen ja pyysi Dagmaria selvittämään käytettävyystutkimuksen avulla, millaisessa kunnossa Autotie.fi-verkkosivuston käytettävyys on.
”Autokaupassa ihan kaikkea ei voi viimeistellä verkossa, mutta tavoitteenamme on kehittää palvelua niin allekirjoitusta vaille valmiiksi kuin vain mahdollista. Silloin käytettävyydenkin pitää olla niin priimaa kuin se vain voi olla. Ei saa esimerkiksi syntyä sellaisia tilanteita, joita asiakas ei vain ymmärrä”, sanoo LähiTapiola Rahoituksen IT- ja hankintajohtaja Jani Leväsalo.
Sivustolla yksinkertaisetkin asiat voivat heikentää konversion mahdollisuuksia
Verkkosivuston käytettävyystutkimus on UX-tutkimuksen menetelmä, joka tarkkailee miten testikäyttäjät käyttävät sivustoa ja miten he suoriutuvat heille suunnitelluista skenaarioista tai testitehtävistä.
On olennaista ymmärtää, että käytettävyystutkimuksessa tarkastelemme sivuston käytettävyyttä, emme testikäyttäjien osaamista.
Esa Töykkälä, CX Specialist, DagmarVerkkosivustojen kehityksessä loppukäyttäjän näkökulma usein unohtuu. Siksi monet käyttäjät törmäävät verkkosivustolla turhauttaviin esteisiin, jotka voivat tulla sivuston suunnittelijoille yllätyksenä.
Sivustolla saattaa olla esimerkiksi toimintoja tai sisältöjä, joiden tarkoitus on päivänselvä organisaatiolle, mutta ei lainkaan käyttäjälle. Myös yksinkertaiset virheet sivuston ulkoasussa voivat aiheuttaa tilanteita, joissa käyttäjä ei osaa tai pysty tekemään haluamaansa toimintoa loppuun saakka.
”Ilman käytettävyystutkimusta olisimme edelleen tilanteessa, jossa tietyt asiakkaat eivät koskaan jatkaisi rahoituspäätökseen asti. Eli näiden tutkimusten tulosten avulla saamme enemmän asiakkaita prosessin loppuun saakka, mikä on toki projektin päätarkoitus”, Leväsalo sanoo.
Käytettävyystutkimus antaa itsevarmuutta suunnitteluun ja päätöksentekoon
Käytettävyystutkimus tuottaa uusia oivalluksia ja havaintoja käyttäjien kohtaamista haasteista. Kun organisaatio tutkii ja ymmärtää sivustonsa käyttäjiä paremmin, se voi varmistua siitä, että myös kehittäjien työ keskittyy käyttäjien ja liiketoiminnan kannalta olennaiseen.
Toisinaan käytettävyystutkimus paljastaa myös hyvin konkreettisia ongelmakohtia, kuten bugeja, joiden ratkaiseminen ei vaadi sen kummempaa ideointia.
”Kyllähän tällainen tutkimus helpottaa päätöksentekoa paljon. Tähän mennessä suunnittelu on ollut välillä vähän sellaista, että pitäisikö laittaa tämä tähän ja tuo tuonne. Mutta jotkut testikäyttäjien palautteet ja reaktiot olivat niin selkeitä, että niiden perusteella on paljon helpompaa edetä”, Leväsalo sanoo.
Käytettävyystutkimus voi maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin
Käytettävyystutkimus on laadullista dataa tuottava tutkimusmenetelmä. Parhaan hyödyn tutkimuksesta saa organisaatio, joka myös oikeasti käärii hihat ja alkaa kehittää parempia ratkaisuja sivuston käyttäjille. LähiTapiolakaan ei jättänyt tutkimuksen tuloksia hyllylle pölyttymään, vaan alkoi korjata tutkimuksen paljastamia ongelmia heti.
Leväsalo muistuttaa, että käytettävyystutkimuksen kaltaisen projektin tuloksia on vaikea mitata tarkasti. Hän kuitenkin arvioi, että käytettävyystutkimuksesta on ollut merkittävää hyötyä Autotie.fi-sivuston liiketoiminnalle.
”Dagmarin tekemien tutkimusten perusteella arvioimme, että suurin piirtein jopa neljännes jättäisi prosessin sivustolla kokonaan kesken ilman meidän tekemiämme muutoksia. Kyllä me näemme, että tällaisella tutkimuksella on radikaali vaikutus”, Leväsalo kertoo.
Dagmar ymmärsi mitä tutkimuksessa haemme, ehkä jopa paremmin kuin me itse.
Jani Leväsalo, IT- ja hankintajohtaja, LähiTapiola RahoitusHuolellinen suunnittelu varmistaa mahdollisimman hyödylliset lopputulokset
Leväsalolla on yksi vinkki kaikille, jotka suunnittelevat sivuston käytettävyystutkimusta: asiantuntijoihin kannattaa ottaa yhteyttä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Usein riskinä on, että ilman asiantuntijoiden näkökulmaa kysymyksen asettelu tai tutkimuksen pääteema voi jäädä turhan kapeaksi.
”Meille positiivinen yllätys oli se, että annoimme projektille skoupin, mutta Dagmar osasi ottaa tutkimukseen vielä laajemmankin näkökulman. Dagmar ymmärsi mitä tutkimuksessa haemme, ehkä jopa paremmin kuin me itse. Sanoisin, että aina kannattaa olla ensin yhteydessä asiantuntijoihin, jotta ymmärretään mitä pyritään saavuttamaan ja miksi”, Leväsalo sanoo.